☎ 0400 191 171

Yrityksestä

Metsäpalvelu J. Hirvonen - Lapinlahden Vuoden Yrittäjä 2015

Yrityksen taustaa

Metsäpalvelu J. Hirvonen on aloittanut toimintansa vuoden 1993 alusta. Yrityksen perustaja Juhani Hirvonen on toiminut erilaisissa metsäalan tehtävissä noin 34 vuotta.

Työsarka alkoi vuonna 1977 metsäkoulua käyden. Työpaikkojani sen jälkeen olivat MHY, Tehdaspuu ja Enso Gutzeit. Vuonna 1990 opiskelin työn ohella metsätalousteknikoksi.

Enso Gutzeit vähensi työntekijöitä vuonna 1992, jolloin jouduin miettimään uusia asioita. Ryhdyin yrittäjäksi vuoden 1993 alussa.

Tällä hetkellä vakioasiakkaita on kertynyt yli 70. Suurimmat työllistäjät Metsähallitus, Yhteismetsät, Harvestia ja yksityiset tontinomistajat. Vuosittain käydään yli 300 tontilla kaatamassa puita ja jyrsimässä kantoja.

Yritys työllistää ympäri vuoden 2 henkilöä, kesällä sesonkiaikana 3 lisää.

Toimintaperiaatteena yrityksellä on tarjota metsänomistajille ja sidosryhmille kaikki metsäalan palvelut luottamuksellisesti, laadukkaasti ja kilpailukykyisin hinnoin ilman jäsenmaksuja.

Juhani Hirvonen on Lapinlahden Vuoden Yrittäjä 2015 (Matti ja Liisa 19.11.2015).

Kuluttaja-asiakkaalle

Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi.
Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi).